Se kuuluisa lähtö laskenta ennen juoksu kisoja. Tämä kolmisanainen lausahdus kuvastaa elämääni tällä hetkellä. Koen eläväni umpikujassa. Joduin raskauden myötä lomalle. Ei kukaan halunnut palkata tv-tähteä rooliin suurella mahalla, ilman syytä. Hankala kirjoittaa yhtäkkiä käsikirjoituksesta sopivaa?

Onneksi oma kuvaustiimini aloitteli uutta tuotantoa ja pääsin koe esiintymöön sekä lukemaan käsikirjoituksia valmiiksi. Olisin mukana pelissä jälleen heti synnytyksen jälkeen. Olen niin kiitollinen kuvaustiimistäni!

Noh, umpikuja tämä silti on. Vai onko?

 

25.11.2022_21.34.19.jpg

Ainakin someprofiilia selatessa seuraaja joukkoni kasvoi. Kaikilla oli hinku päästä ihailemaan tyhjästä tullutta tv tähteä ja hänen vauva arkeaan. Eniten tykkäyksiä keräsi minun ja Tanelin yhteiskuvat. Perhe elämä veti enemmän puoleensa, kuin haastattelut sarjoista tai sarjat itsenään. Sain hehkua omana persoonanani.

 

 

25.11.2022_21.35.37.jpg25.11.2022_21.45.38.jpg

- Olet äitiyslomalla, etkä jo voisi hyvänen aika keksiä jotain parempaa tekemistä, kuin "somettaminen". Kärsin eläke päivinäni sinun näkemisestäsi pyörimässä nurkissa. Kävisit hyvä ihminen edes ulkona, äiti tivasi hermoraunion partaalla.

- Teen minä myös Trendyyn asukokonaisuuksia ja myyn niitä lähes päivittäin, some tuottaa rahaa minulle. Teen töitä puhelimen välityksellä. Mikä siinä on väärin?

Äiti jatkoi raivariansa aivan kaikesta. Rauhoituttuaan hän pyyteli purkaustaan anteeksi, en jaksanut tehdä suurempaa numeroa tästä, joten sovimme menevämme katsomaan hääpaikkaa. Olin ykännyt jo tovin hääpäivää ja viimeinkin lyönyt sen lukkoon, muuta en tehnyytkään asialle. Tämä oli se toinen saamattomuus syyni by mami ylitäydellinen.

 

 

25.11.2022_21.47.55.jpg25.11.2022_21.49.31.jpg

Me tosiaan lähdimme.. Emme vain katsoneet ulos ja tienneet säästä. Noh, mikä sinä. Seuraavaksi Taneli kurvasi paikalle, jostain syystä hän halusi kierrelle ja tutkia ennemmin yksin, kuin äidin ja minun kanssa. Ehkä tämä olisi pitänyt loppujen lopuksi hoitaa Tanelin kanssa kaksin. Noh, hoidetaan häiden sisäiset asiat sitten keskenään!

 

25.11.2022_21.51.41.jpg

Siinä me seisoimme, kolmesta alttarista valitsin varmimman sisällä olevan. En jaksa uskoa hyvää säätä syyshäihin, enkä jaksa odottaa taas ikuisuutta. Paikka oli laitettu sanoinkubaamattoman upeaksi. Paikalla oli myös huoneita tarjoilua varten, flyygeli soittajaa varten. Kaikki oli valmiina.

Äitini alkoi kyynelehtiä kuvitellessaan minua kävelemässä kohti alttaria kauniissa puvussa. Ajatus kosketti ja pelotti minua samaan aikaan. Olisin kahlittuna loppuelämäni lukioaikaiseen ensirakkauteeni, mutta mikäs siinä, kun se oikealta tuntui.Halusin vain haljeta riemusta. En jaksaisi, millään odottaa häitä, mutta päätimme Tanelin kanssa odottavamme lapsen syntymää. Olinhan jo viimeisilläni.

 

25.11.2022_21.53.02.jpg

Äitini ja minä olemme erikoisia persoonia, jotka rakastamme yllätyksiä. Mutta olikohan tämä nyt oikea paikka tähän? Lahjoja ja kasvohoitoja Lidolien tapaan!


 

25.11.2022_21.54.22.jpg

Kauniina aurinkoisena päivänä voisin toki harkita myös tätä. Ihanteellinen hääpaikka, ulkona puutarhan keskellä. Tanelihan siis toivoi kokoajan tätä. Hän rakasti luontoa, saarielämää ja halusi tuntea kaiken ihoaan myöden. Mutta eiköhän tämä seikkailu tälle päivälle riittäisi. Käväisin vielä studiolla suunnitellemassa paluutani sarjaan. Ihailtavaa tämä melkein äitiysloma. En ole ihmisiä, jotka seisovat toimettomana. Olen tekijä ja haluan saada rutkasti arvostusta sekä kunnioitusta kaikilta ympärilläni.

 

 

25.11.2022_22.16.22.jpg

Tosiaan tämä asu jäi sitten päälle. Asu olisi yksi monista sarjassa. Mainostin sitä Trendyä varten, mutten usko että sammuminen lattialle edesauttaa asiaa. Olin aivan veto pois.

 

 

25.11.2022_22.20.30.jpg

Taneli kävi herättelemässä minua yöpuvulle. Kuin unelma tämä mies, aina huolehtimassa. Hän oli havahtunut, etten tullut sänkyyn. Sovimme lähtemämme heti aamusta katsastamaan morsiuskimppua ja maistelemaan hääkakku valikoimaa. Viime hetken tekoja ja valintoja lukkoon ennen suurta THE päivää. Ei, nyt en puhu synnytyksestä vaan häistä. Synnytys ahdistaa, pelottaa ja haluan sen vain olevan ohi ja jatlaa uraani.

-  Rakastan sinua hirmuisesti Tan

- Niin minäkin sinua. Nyt nukkumaan, joten hyviä öitä rakas.

 

 

25.11.2022_22.30.57.jpg25.11.2022_22.31.04.jpg

En jaksa edes sanoa tai valittaa mitään. Oloni on jo valmiiksi tuskainen. Taneli siis nukkui suihkulähteellä kauniissa maisemissa, on sekin tapa viettää aikaa. Minäpä itse valitsin kalliin morsiuskimpun punaisilla väreillä. Miehen ei siihen juuri onneksi tarvitse vaikuttaa.

 

 

 

25.11.2022_22.34.42.jpg25.11.2022_22.32.07.jpg

Herätin hänet, kuitenkin kylä kierrokselle. Ihailimme ikkunoita, valitsimme asuja ja maistelimme kakkuja yhdessä. Mikään kakku ei, kuitenkaan kutkuttanut makuhermojani. Omistinan hienostuneet makuhermot, joten soitimme äidilleni ja kysyin häntä leipomaan hääkakun häihin. Hän oli otettu ja innoissaan, joten mikä siinä!

 

 

25.11.2022_22.36.56.jpg

Vain rakkaus on rajana ja sormet kynänä. Joskus oli vain oikea aika hupsutella ja nauttia toisistaan. Päätimme ottaa hetken aikaa vain toisillemme tällä ihanalla rannalla. Vain me kaksi.

 

 

25.11.2022_22.26.32.jpg

- Sain hullun idean! Riisu itsesi! Me mennään naku-uinnille, Taneli huudahti heitti vaatteensa sekunneissa ja lähti juoksemaan veteen. Jäin äimistyneenä seisomaan rannalle ja venyttelin. En, kuitenkaan kauaa epäillyt vaan juoksin veteen perässä. Hei kerran me vain eletään! Enkä vielä ollut äiti-ihminen, joka tarvitsi käytöstapoja.

 

 

25.11.2022_22.27.57.jpg

En, kuitenkaan riisuuntunut ollenkaan vaan menin mekolla uimaan. En ollut varautunut uima-vaatteilla enkä viitsinyt raskausmahaani esitellä. Se huononsi muutenkin itsetuntoani... Mutta, voi mikä romanttinen hetki meillä oli meresä. Polskien yhdessä, loiiskutellen vettä toistemme päälle niin, että kastuimme hiuksiamme myöten. Nauroimme ja juttelimme tunteja sekä suutelimme.

 

 

25.11.2022_22.38.10.jpg25.11.2022_22.39.19.jpg

Lähdin edeltä hakemaan kylästä syötävää meille ennen kotiin lähtöä. Mutta, kuinka ollakaan lapsiveteni meni. En ollut valmis henkisesti tähän. Onnekseni yksi kyläläisistä juoksi hakemaan Tanelin, joka unohti tyytstin olevansa alasti. Jätti vaatteensa ilmeisesti kiireessä myöskin rannalle. 

- Taneli! En ole vielä valmis tähän! huusin itkun lomasta. Taneli aloitti panikoinnin ja loput kauhistelivat mieheni alastomuutta eikä synnytystäni. Onneksi joku juoksi Tanelin vaatteet ja lähdimme taxilla kohti sairaalaa, autossa Taneli pukeutui ja koitti rauhoitella minua. Soitin samalla äidille kertoen tilannepäivitystä ja ylipäätään, että synnytän. Hän tarjoutui mukaan, mutta halusin tämän meidän oman pienen perheen väliseksi. Äiti tulisi, kuitenkin leikkimään sijastani äitiä. En ollut valmis. Olin vain kiirehtinyt, jotta äitini näkisi vielä lapsenlapsensa tuskin toista tulisi!

 

 

 

25.11.2022_22.40.39.jpg25.11.2022_22.41.38.jpg

25.11.2022_22.42.03.jpg

Sairaalalla minua odotti tutut ihmiset. Koko henkilökunta oli äitini aikaista, joten vastaanotto oli sulava. Vaihdoin vaatteet heti ensialkuun rumiin sairaala rönsyihin. Harjoittelimme hetken ulkona hengittelyä samalla, kun Taneli ilmoitti vastaanotto tiskillä nimiämme ja yllättäen alkaen synnytystä.

 

 

25.11.2022_22.43.11.jpg

Taneli päätti hakea meille molemmille lasit vettä. Mutta sillä aika asainkin huonoja uutisia. Synnytysmenetelmä muuttui, jokin oli vialla ja lapsi oli pakko saada äkkiä ulos. Hoitajat juoksivat etsien Tanelia takaisin tuekseni.

 

 

25.11.2022_22.42.39.jpg25.11.2022_22.47.02.jpg

Aloitimme siis leikkauksen. Oli sektion aika. Hätä ei ollut suuri, mutta ultrat olisivat ehkä valmistaneet meitä tähän.. Taneli ryntäsi rynnytyksen lopuksi ulos synnytyssalista. Hän oli kauhuissaan. EIkä siinä en, minä syytä. Olisin minäkin hänen asemassaan juossut kauas!

 

 

Yksi osa viikossa Torstaisin 0.00 jatkossa!