Ajatella, että aika kuluu kovin nopeasti. Olen kohta käynyt koko lukioni läpi. Tärkeimmät hetket tiivistettynä muutamaan lukuun. Julkaisu tahtini on ehkä hieman hidas, kun 2 osaa viikko ja bonusosa. Tähän asti, mutta vauhti hidastuu yhteen osaan viikko. Tähän asti syynäni on ollut vaikea käsitellä menneisyyttä, mutta se on täytynyt, koska haluen, ettäa arvon lukijani tunnette minut.

Seuraavaksi syynä on kaiken näköiset kiireet, mutta uskon, että olette ymmärtäväistä porukkaa. Jätän löpinät sikseen ja palataampa siihen mihin jäimme. Isäni ja minun välit siis menivät lupaussormusten myötä. Isäni henkinen kasvu siis tuli bomerangina takaisin alas. Noh, minkäs silel voi. Äitini taas oli ylpeä asenteestani ja siitä, että olin edes yhdestä asiasta varma tässä maailmassa.

Sanotaanko näin, että meidän päivämme koitti. Olin odottanu tätä, kuin kuuta nousevaa. Mutta Maolle tämä oli kaikki kaikessa. Yliopisto stipendi riippuisi siitä, miten joukkueen kapteenina hän meidät ajaisi voittoon.

Otimme kuvan muistoksi kävimme koko tiimin kera läpi liikkeet ja huudot. Tsemppasimme toisiamme, mutta enempää emme voineet tehdä. 

 

Valitettavasti se, että teimme kaikkemme ei van riittänyt. Emme voittaneet eli stipendejä ei myöskään tippunut. Olimme surullisia ja aivan loppu. Olin treenannut, kuin hullu, mutten hävitäkseni. Kovempi paikka tämä, kuitenkin oli Maolle. Omalle ylisuorittajalleni.. Onneksi illan tanssijaiset pelastaisivat ehkä päivän edes hetkeksi muuta ajateltavaa. Ja olihan tanssijaiset se THE kohokohta.

 

Viimeinkin ilta saapui ja sain laittautua. Kiirehdin olohuoneeseen hihkumaan äidille olevani valmis. Äiti katsoi silmät kostuneena minuun ja vain hymyili. 

- Olet kulta kaunein tähti yötaivaalla ja varmasti suurin loiste tanssijaissalissa. Tuleppa niin otetaan muutama kuva ikuistaaksemme hetken!

 

Tanssiaispaikalla keräsin katseita, kuten äitini aavisti, en kuitenkaan kauneuteni tähden. Saavuin paikalle yksin. Tiesin Maon olevan myöhässä, mutta en osannut kuvitella kaiken jälkeen Tanelin jänistävän, joten soitin hänen peräänsä ja annoin kuulla kunniansa.

Uhkasin myös tanssia toisen kanssa. Se tepsikin ja pian hän saapui paikalle.

 

Ei, kuitenkaan toivotuissa vaatteissa, mutta annoin olla. Uudet tilanteet ja paljon ihmisiä ahdisti häntä. Ei ollut oikein hänen juttunsa. Mutta vuokseni hän riensi paikalle taxilla, kuin prinssi uljas!

 

Auditorio oli laitettu kauniiksi ja tarjottavia oli pilvin pimein. Tanssiais vastaavat olivat pistäneet parastaan paikan suhteen. Olin haltioissani kierrellessämme paikkoja ja nauttien tarjoiluja. Kävimme myös äänestämässä tanssiaiskuninkaallista ja tanssijais narria.

Viimeinkin myös Mao suvaitsi ilahduttaa läsnä olollaan ja kävimme kuvauskopissa ikuistamassa toisemme ja hassuttelimme. Tanssimme myös Mihon kanssa. Ilta oli lumoava ja hauskin pitkään aikaan viettämämme ilta yhdessä. Unohdimme hetkeksi häviömme. Olimem vain koulun suosituin tyttökaksikko ja Taneli.

 

Taneli oli skarpannut koko illan ja olin hänestä ylpeä. He tutustuivat Mihon kanssa toisiinsa ja oli ilo nähdä, kuinka rakkaat ihmiseni pitivät hauskaa ja kuinka ollakaan pitivät myös toisistaan. Meidät julistettiin tanssiaisten söpöimmäksi pariksi!

Paras titteli koko illalle.

 

Pian koulun yksi opettajista ja valvojistamme kapusi lavalle.

- Huomio, huomio tanssiaiskansa. Toivottavasti olette viihtyneet ja käyttäneet kaikkea tanssiaiskomitean  järjestämistä mahdollisuuksista. Nauttineet musiikista ja tarjottavista. Viimein olisi, kuitenkin aika kokoontua lavan eteen. Illan loppuhuipennuksena seuraavaksi olisi vuorossa tanssiaiskuninkaallisen ja narrin julistus. Äänet ovat laskettu ja tanssiaiskuninkaallinen ja narri ovat....

 

En, kuitenkaan minä, joten sillä ei olisi väliä. Olin, kuitenkin iloinen muiden puolesta. Narria hieman säälin. Ilta kului kohti loppuaan..

 

Viimeisten hitaiden aika. En ole, koskaan ollut yhtä onnellinen. Tanssimme loppu yön. Muut lähtivät jatkoille, mutten ollut kiinnittänyt huomiota muihin. En huomannut auditorion tyhjentyvän. Olimme vain me kaksi. <3

 

 

Kuin toista rakastaa, sen kyllä huomaa. Ikuistin tärkeät hetkeni kuviksi, jotka laitoin seinälle muistuttamaan joka päivä minua siitä, että:

Vaikkei tulevaisuus olisi valmiiksi suunniteltu, kohtaloa ei kirjattu tähtiin. Meillä on hetket ja rakkaat ihmiset ympärillä. Silloin on jo syy nauttia elämästä. Ne tulee vain ikuistaa, jotta ne voisi aina muistaa.