Otetaan tähän alkuu nopea kertaus. Esittelin siis kuuluisan rakastetu äitini ja isäni. Heidän monimutkaisen suhteensa, soutamisen ja huopaamisen heidän välillään. Eli, mitä ihmeellisemmän perheeni. Kerroin vähän sivussa itsestäni, mutta nyt pääset kuulemaan ja oppimaan minusta lisää.

Tällä hetkellä koko perheeme on väleissä, Miko, isä ja äiti puhuvat toisilleen. Kaisa ja minä olemme parhaat ystävät, vaikkakin kuulumme eri kastiin lukiossa. Siellä esitämme, ettemme tunne toisiamme. Minä olen ylempää kastia eli rikkaat. Sain hämmästyä astellesssa esinmmäisenä päivänä sisään. Olin todella kuuluisa ja pidetty jo alun alkujaan. Heidän kuullessa minun valinneen cheerleaderingin. He olivat haltioissaan yhä enemmän. Olin läpäissyt testin ykkösellä, joka teki vaikutuksen kapteeniimme Maoon, josta tuli paras ystäväni.

 

4.11.2022_20.00.05.jpg

Kävimme äitini kanssa, joka aamu samaisen kasvatuskeskustelun. Aiheinamme olivat äidin ja isän huoli syömisestäni, kofeiinin käytöstä sekä näyttelykerhon vaihtamisesta "keikistelyyn" äitini sanoin. Olin siis menestynyt oikeastaan todella yvin näyttelyn parissa, tottakai koin sen intohimokseni yhä, mutta äidin sanoin ei, sillä uraa luoda.

Cheerleader taas oli hauskaa, kuntoa kohottavaa ja piti timmissä kunnossa. Sitä paitsi olin oppinut televisiosta, että kaikki teinit, jotka olivat suosittuja tekivät sitä. Argumenttini eivät vaan, koskaan kelvanneet äidille ja laoin jo pikku hiljaa turhautua.

 

30.10.2022_21.19.58.jpg

- Siis oikeasti Mao. Voitko kuvitella, että äitini halusi taas tunkea samaan aikaan aamupalalle, vaikka voisi vielä nukkua. Vain, koska hänen mielestään en huolehdi itsestäni tarpeeksi.

- Ymmärrän kyllä äitisi kannan, mutta jos hän vain tietäisi, kuinka paljon syöt koulupäivän aikana, Mao naurahti.

Mulkaisin häntä ja katsoin päästä varpaisiin. Hän ymmärsi vihjeeni ja sulki suunsa. Mietin usein, miksen vieläkään ollut saanut kapteenin paikkaa. Treenasin, kuitenkin kokoajan täysillä. En tarkoita Maon vartaloa, halusin vain paremman "tanssin" meille.

 

30.10.2022_21.15.55.jpg

- Huomenta luokka 2, opettaja aloitti samaan aikaan, kun pamahdin ovesta sisään. Käveli omalle paikalle sanaakaan sanomatta. Hymyilin vain jokaiselle.

- Brianna, voisit edes pahoitell myöhästymistäsi. Ja ennen, kuin aloitatkaan osaan jo arvata myöhästymisesi syysi, joten ole hyvä ja istu vain alas.

Taisin olla melkein, joka aamu hitusen myöhässä kovan treenini takia, jonka suoritin joka aamu ennen tunteja koulun kuntosalilla sekä kotona omalla ajalalla. Joka päivä rehtori soitti äidille asiasta, joskus jopa isälle jos en vastannut. Mutta asia aina kuitattiin, rahalla ja maineella, jota koulu sai pitäessään minut kirjoilla.

 

30.10.2022_21.16.53.jpg

Kuten kuvasta voi päätellä yhteiskuntaoppi ei juuri ollut minun juttuni. Pidin enemmän äidinkielestä ja kuvataiteesta.Käytin siis aikani hyödyksi ja päivitin simstagramin sekä kanikamun näillä tunneilla. Tiesin toki äitini huomaavan sen, muttei hän sentään kurssieni lukujärjestystä muista ulkoa!

 

4.11.2022_22.31.08.jpg

Maolla oli, muita hommia tänään kapteenin tehtävissä, joten menin syömän muun ryhmän kanssa. Vaihdoimme päivän kuulumiset, juoruilimme musita, joskus vahingoss saatoimme levittää perättömiä huhuja alemmista kasteista. Porukka, kuitenkin tiesi Kaisan olevan siskoni, vaikka asia oli vaiettu. Suojelimme silti häntä huhuilta. Olin, kuitenkin loppujen lopuksi aika vaikutusvaltainen. Ai miksi?

 

4.11.2022_20.50.22.jpg

Olin tavannut erään luokalta 2b. Enkä uskonut, koskaan kokevani näin vavhoja tunteita ketään kohtaan. Vietimme lähes kaiken vapaa aikamme yhdessä .Lukion ja iltatoimintojen jälkeen. Emme juurikaan päntänneet kokeisiin. Eräs kerta lähdimme yhdessä tivoliin, joka oli saapunut lukiomme kaupunkiin. Ehkä siellä olisi aika tunnustaa tunteensa ja kokeilla jäätä kepillä.

 

4.11.2022_20.51.45.jpg

Kuinka ollakaan sain myös ensisuudelmani siellä. Olin alunperin ajatellut odottaa tanssiaisiin, mutta päätin kokeilla onnea. Pyysin häntä myös parikseni tanssiaisiin. Tässä kohtaa tiedän, että tätä henkilö Simlandiasta, ette tunne. Saaden esitellä Taneli Goottilan. Simlandian yhden perustaja perheen jäsenen.

Moni epäröi suhteemme takia. Kuuluimme samaan kastiin, mutta Tanelin perheestä huhuttiin paljon. Huhuttiin, että vanhemmat junailivat tulevaa avioliittoamme eikä tämä olisi kohtalo, joksi sitä itse kutsuin. Huhuttiin myös Tanelin isosiskon Cassandran kuoleman liittyvän veljeen Aleksanteriin, joka oli seonnut. Häntä pidettiin kattohuoneistossa, että muu maailma olisi turvassa häneltä. Asioita vain peiteltäisiin. Mielestäni oli julmaa puhua toisten asioista itse tietämättä, ei jokaisella ole täydellistä perhettä!

 

4.11.2022_23.23.10.jpg4.11.2022_23.18.28.jpg4.11.2022_21.27.06.jpg

En itse uskonut huhuihin, mutta vannoisin kautta kiven ja kannon, että tunteeni ovat todellisia. Taneli olisi kohtaloni ja olisimme sielunkumppaneita. Uskoisin tunteen olevan molemmin puolinen. Tiedän, kuitenkin avioliittome tulevaisuudessa korjaavan Goottiloiden mainetta, mutta mikäs siinä. Eikös ennen vahaan junailtu kaiken näköistä.

Kävimme jopa kerran lukion aikana lomalla Sulanissa. Se oli taianomaista. Taneli myös yöpyi paljon luonani äidin ollessa muualla. Joko töissä tai, miten sen kauniisti sanoisi..? Miehissä.

 

4.11.2022_22.23.06.jpg

Äitini tosiaan sai uusia miehiä ja miehet vaihtuivat yhtä nopeasti. Rakkaus ei suosinut äitiäni. Kaikesta huolimatta heräsin joka viikonloppu keittämään kahvit meille sekä äitini sängylle lukemaan läksyjä. Äitini myös järjesti meille muutamia lomamatkoja, missä ikävä kyllä miehet olivat mukana. Äiti kokeili ilmeisesti heidän perhetaitoja? Onneksi Kaisa oli aina mukana, vaikka hän olikin nuorempi. Yhteinen aika kultasi muistot.

 

30.10.2022_20.45.25.jpg

- Huomenta isä, totesin yllättyneenä tullessani sunnuntai aamuna aamupalalle. Isä ja äiti halusivat keskustella vakkavissaan aikeistani Tanelin kanssa. En vain voi ymmärtää, miten vaikeaa on tajuta, että olen vasta lukiossa. Ei onnea ja tulevaisuutta voi kirjoittaa tähtiin ja määrätä omaa kohtaloaan.

- Mielestäni sinun tulee lopettaa tämä suhde. Olen vakavissani, isä ilmoitti.

- Olen samaa mieltä, jos et voi nähdä ja taata tulevaisuutta teille. Sitä paitsi ne huhut Goottiloista.. äiti aloitti.

- EI, ei ja vielä kerran ei! Tämä on minun elämäni ja minä päätän siitä. Tätä keskustelua ei käydä. Pian on uramessut ehkä se auttaa päättämään suunnan elämässä, mutta ei minusta ei tule lääkäriä, kuten sinä äiti. Lääkärileikti olivat lapsena. Ei minusta ei myöskään tule toimitusjohtajaa, kuten isä. Haluan jotain suurta ja mahtavaa. Olla kuuluisa ja kaikkien ihailujen kohde. Teidän tulee tietää, että Taneli on ehkä ensirakkauteni, mutta olen aivan varma tästä!

 

 

** Samana Iltana**

8.11.2022_18.57.03.jpg

- Taneli, tiedäthän, että rakastan sinua.

- Joo Brianna tiedän.

- Mietin tässä vain.. Ettei ne ensi viikonlopun tanssiasiet yhdessä riitä. Haluan jakaa lukion jälkeisen elämäni kanssa. Annetaan muiden puhua, perheidemme varsinkin. Keskustelu kesti tuntikausia.

 Mutta päädyimme, kuitenkin vaihtamaan lupaussormuksia äitini huoneessa. Samana iltana, jolloin vahempani yritttivät pääni kääntää. Tiesin, ettei isäni ego kestäisi tätä. Äitini sentään piti edes Tanelista, koska vaivautui tutustumaan. Saa nähdä, miten tämäkin taas määrittää tulevaisuutta.

 

 

 

Seuraava luku on vähän pidempi sisältäen elämäni ensimmäiset ja viimeiset tanssijaiset, uramessut ja meidän kauan odotetut cheerleadering kisat. Paljon asiaa ja aiheita. Mutta kukaan ei oikeastaan koskaan puhu, kuinka teini-ikä ja lukio muuttaa elämämme suuntaa. Valintoja tehdään kovin nuorena loppu elämäksi.